Hyvät ääniolosuhteet eivät synny itsestään

Jos halutaan paras kipsilevyseinän ääneneristävyys, rangan muodolla on todistetusti väliä. Tämä on tarina siitä, kuinka uuden ulottuvuuden väliseinien ääneneristykseen tuova Gyproc XR sai alkunsa.

Vallitsevan teorian mukaan paras ilmaääneneristävyys saavutetaan tekemällä väliseinän pystyrangasta joustava puristussuunnassa. Aulis Lundell Oy:n ja Saint-Gobain Rakennustuotteisiin kuuluvan Gyprocin vuoden mittainen tutkimustyö Sitowise Oy:n johdolla kuitenkin kumosi teorian ja asetti rangan vaatimukset uuteen valoon.

Lundell ja Gyproc marssittivat Helimäen äänilaboratorioon toistakymmentä rankamallia ja erilaisia reikämuotoja löytääkseen todistetusti parhaiten ääntä eristävän väliseinärangan muodon.

– Kaikki kuvittelimme, että mitä joustavampi seinärakenne, sitä parempi ääneneristys. Tulokset kuitenkin pian osoittivat, että jos ranka on liian löysä, se alkaa resonoida, kuvailee Aulis Lundell Oy:n toimitusjohtaja Leena Lundell.

Tutkimuksessa selvitettiin rankojen dynaamisia jäykkyyksiä, eli kuinka paljon ne värähtelevät erilaisten äänten kanssa. Lundellin mukaan meinasi jo tulla kylmä hiki, kun lähes kaikki vaihtoehdot oli läpikäyty eikä läpimurtoa kirjaimellisesti kuulunut. Oikea ratkaisu löytyi lopulta lähes vahingossa, ja yllätti niin äänen ammattilaiset kuin teräsrakentajatkin.

– Äänen siirtyminen seinässä väheni tehokkaasti, kun päätimme testata läpileikkaukseltaan sigman malliseksi prässättyä rankaa. Totesimme sen tutkimuksessa samaan aikaan sekä joustavaksi että napakaksi, kuvailee tutkimuksia johtanut toimitusjohtaja Heikki Helimäki.

Kipsilevytystä vaihtamalla sigman mallisen Gyproc XR -rangan ääneneristysarvot vaihtelevat alueella 44–55 dB, jolloin seinärakenteet soveltuvat esimerkiksi asuntojen ja toimistojen väliseiniin sekä sairaalan potilas- ja lääkärien vastaanottohuoneisiin. Rangan hyvä ääneneristys lisää Helimäen mukaan huomattavasti asumisviihtyvyyttä, yksityisyyttä ja luottamuksellisuutta.

– Meillä on Gyprocin kanssa yhteistyön tuloksena käsissämme todellinen innovaatio, joka tekee kevytrakentamisesta entistä kevyempää, nopeampaa ja monipuolisempaa, Lundell kiittelee.

Väliseinän ääneneristys pähkinänkuoressa

  • Väliseinän ääneneristyksen muodostavat pintamateriaalit, kipsilevyn massa, teräsrangan muoto ja paksuus, kipsilevyjen väliin jäävän ilmavälin suuruus ja siinä oleva vaimennusmateriaali.
  • Kipsilevyt ja teräsrangat ovat ääneneristyksen kannalta tutkitusti tehokkain yhdistelmä. Teräsrangat päihittävät puun, sillä puu kytkee levyrakenteet liian tiukasti toisiinsa ja siten edesauttaa äänen johtumista rakenteessa seinän puolelta toiselle.
  • Ääni kulkee yllättäviä sivuavia väyliä, väliseinän lisäksi myös katon ja lattian kautta sekä sivuavien seinärakenteiden kautta. Patteriverkosto, ilmanvaihto ja sähköasennukset tarjoavat potentiaalisia kulkureittejä, jos ääneneristys näitä kautta ei ole kunnossa.
  • Ääneneristyksen tavoite ei ole täydellinen hiljaisuus. Tilan luonnollinen äänimaailma syntyy mm. ilmanvaihdosta, ulkopuolisesta liikenteestä ja patteriverkoston kohinasta.
  • Mitä hiljaisempi asunto, sitä enemmän erilaiset häiriöäänet alkavat erottua taustamelusta. Lisäksi täydellisessä hiljaisuudessa alkaa kuulla ääniä omasta päästään, kuten verisuonten kohinaa.

Sitowise on Suomen suurin rakentamisen akustiikkaan keskittynyt suunnittelutoimisto. Sillä on ainoana suomalaisena yksityisenä toimijana akkreditoitu pätevyys (Finas T260) alan tutkimuksiin myös laboratoriossa. Ääniteknisillä tutkimuksilla varmistetaan kohteen halutut akustiset olosuhteet. Helimäen laboratorio sijaitsee Saukkolassa, Lohjalla. Kenttätutkimuksia tehdään koko maassa.