Monipuoliset projektit ovat Lundellilla arkipäivää
Aulis Lundell Oy:n valikoimaan kuuluu teräsprofiileja ja niistä jatkojalostettuja elementtejä ja moduuleja. Yhtiön tuotteita käytetään hyvin monipuolisesti; niillä on rakennettu ja korjattu niin julkisia rakennuksia, kerros- ja omakotitaloja kuin liike- ja toimitilojakin. Myös Lohjan asuntomessujen vetonaula, Pyörre-talo, on Lundellin käsialaa.
Yhtiön toinen puoli, Liune Door, taas on erikoistunut täyttämään modernin sisärakentamisen vaatimukset. Liunen liukuovet muun muassa seilaavat Swan Hellenic -luksusristeilijöiden mukana Grönlannin tai Antarktiksen jäätiköitä hipoen.
Liunen tuoteryhmävastaavan Lauri Laineen mukaan maailma onkin muuttunut sikäli, että nykyisin osataan ja halutaan vaatia omalaatuisia ja juuri itselle mieluisia tuotteita, eikä osteta pelkkää ”bulkkitavaraa”. Lauri kertoo, että projektit alkavat yleensä asiakkaan kuultua tuotteiden käyttömahdollisuuksista, ja yhteydenoton jälkeen toteutus pohditaan läpi yhdessä asiakkaan kanssa.
– Eräskin projekti sai alkunsa, kun asiakas oli nähnyt hienoja Liune-ovia TV-ohjelmassa, ja siitä kiinnostus sitten heräsi, Lauri kertoo.
Lundellin projektien 5 kulmakiveä
Usein sopiva Lundell-tuote löytyy asennusvalmiina välittömästi, mutta joskus on tarve pohtia toteutusta hieman yksityiskohtaisemmin. Oli projekti missä ja millainen tahansa, sen suunnittelussa kiinnitetään Lundellilla huomiota näihin asioihin.
1. Kestävyys ja turvallisuus
Esimerkiksi teollisuuslaitokset tai laboratoriot saattavat altistaa liukuovia äärimmäisille olosuhteille, kuten korkeille lämpötiloille, kosteudelle, kemikaaleille tai pölylle. Materiaalivalinnoilla ja tiivistysratkaisuilla voidaan varmistaa, että liukuovet toimivat moitteettomasti myös vaativissa ympäristöissä.
Teräsrakenteiden tulee olla riittävän kestäviä ja lujuudeltaan sopivia kunkin rakennuksen vaatimuksiin. Rakenne on suunniteltava kestämään kuormitukset, kuten paino, tuuli ja jopa maanjäristykset.
2. Tilan optimointi
Liukuoviratkaisut voivat tarjota tilansäästömahdollisuuksia, sillä ne eivät tarvitse perinteisiä avautumistiloja kuten saranalliset ovet. Liukuovien ansiosta tilaa voidaan hyödyntää tehokkaammin, mikä on erityisen tärkeää rajoitetuissa ympäristöissä.
Teräsrakentamisessa tilankäytölle taas on lukemattomia mahdollisuuksia, kuten rakentamisen ilman suuria pilarivälejä tai tarvetta massiivisille tukirakenteille. Pienemmät tukirakenteet vapauttavat tilaa käytettäväksi ja voivat tarjota enemmän suunnitteluvapautta tilan järjestelyssä.
3. Toiminnallisuus ja muunneltavuus
Liukuoviratkaisun on sovittava ympäristöön ja oltava käyttäjilleen helppoja. Esimerkiksi sairaaloissa on tärkeää valita liukuovi, joka mahdollistaa helpon kulun sekä henkilökunnalle että potilaille. Sopisiko liukuovi automaattisella avaustoiminnolla, esteettömillä kynnyksillä ja turvallisilla lukitusmekanismeilla?
Muunneltavuus ja laajennettavuus ovat teräsrakenneratkaisujen hienoimpia puolia. Teräs antaa mahdollisuuden rakentaa avoimia ja monimuotoisia tiloja, jotka voidaan helposti muokata uudelleen tarpeen mukaan tulevaisuudessa. Teräsrungon voi myös käyttää sellaisenaan muualla, sillä se on materiaalina äärimmäisen kestävä. Suunnittelussa kannattaa siis katsoa myös kauemmas tulevaisuuteen.
4. Kustannustehokkuus
Tarkoituksenmukaisesti valitut materiaalit kestävät pitempään käytössä, jolloin uusimisen tarve harvenee. Liukuoville ja teräsrakenteille yhteistä on myös optimaalinen materiaalien käyttö – ei liikaa, eikä liian vähän. Teräsrakennesuunnittelija pyrkii optimoimaan teräksen käytön ja valitsemaan oikeat profiilit ja paksuudet rakenteen vaatimuksiin nähden. Myös yksinkertaisten ja tehokkaiden liitosten valitseminen vähentää työkustannuksia ja aikaa, joka tarvitaan liitosten asentamiseen. Tehokkaat liitokset voivat myös vaikuttaa positiivisesti rakenteen kestävyyteen ja lujuuteen.
5. Ulkonäkö
Viimeisenä, mutta ei tosiaankaan vähäisimpänä, Lundellilla otetaan huomioon esteettiset seikat. Esimerkiksi asiakaspalvelutiloissa liukuovien ulkonäöllä voi olla suuri vaikutus käyttäjien mielikuviin. Kodin sisustuksessa tietysti oma maku ratkaisee. Liunen Lauri Laine kertoo, että nykyään taloja rakennetaan hyvin vaihtelevista materiaaleista, ja huonetilatkin voivat olla erittäin monimuotoisia. Myös sisustusratkaisut voivat olla hyvinkin persoonallisia, jolloin myös ovilta vaaditaan paljon.
– Ja tässä räätälöinti myös astuu mukaan kuvaan, Lauri huomauttaa.
Teräs tarjoaa laajan valikoiman suunnittelumahdollisuuksia ja esteettisiä vaihtoehtoja. Teräksen avulla voidaan toteuttaa erilaisia rakennusmuotoja ja visuaalisia elementtejä, mikä antaa suunnittelijoille ja arkkitehdeille vapauden luoda ainutlaatuisia ja vaikuttavia rakennuksia.
Kun tarvitset ratkaisun, asiantuntijamme auttavat
On tärkeää ymmärtää ympäristön tarpeet ja vaatimukset, jotta voidaan valita sopivat liukuoviratkaisut ja teräsrakenteet kuhunkin ympäristöön. Asiantuntijamme auttavat varmistamaan, että valittu ratkaisu täyttää kaikki tarvittavat vaatimukset ja tarjoaa parhaan mahdollisen tuloksen.
– Me myyjät vastaamme projektien etenemisestä yhdessä tuotannon kanssa. Meille on tärkeää kuunnella asiakkaan tarpeita joka vaiheessa – vain siten päästään loistavaan lopputulokseen, summaa Lauri Laine.