Elementtituotteiden kehittäminen etenee
Aulis Lundell Oy on kehittänyt teräsrakenteisten elementtien tuotantoa talonrakentamiseen, ja ensimmäiset toimitukset osoittavat, että idea on tarpeellinen. Toimitusten onnistuminen edellyttää prosessien tehokkuutta ja tiedon jakamista.
Kokemukset talonrakentamisesta osoittavat, että elementit rakennusosina toimivat, kun kuvat ovat tarkkoja, ja toteutus niiden mukainen. Muun muassa rankajaot ja tuuletukset ovat kriittisiä käytännön asioita, joiden on oltava kohdallaan.
Yhteistyötä vaaditaan myös suunnittelijoilta, jotta esimerkiksi ilmanvaihdon vaatimat läpiviennit voidaan huomioida suoraan elementeissä.
– Jotta aikataulut työmaalla pitävät ja haluttu tehokkuus voidaan saavuttaa, on elementin oltava kaikilta osiltaan valmis ja varustettu, kertoo YIT:n Lahden alueella työskentelevä työnjohtaja Jari Lampio.
23 vuotta YIT:llä työskennellyt Jari Lampio näkee teräksessä paljon mahdollisuuksia. Hänellä on asialle silmää, sillä hän on johtanut työmaita Lahdessa, Keski-Uusimaalla ja muun muassa Vierumäen Chalet-tuotannossa.
– Myös elementtirakentamisen tehokkuus saavutetaan, kun kaikki prosessissa toimii. Elementtien valmistus- ja toimitusprosessi vaatii tarkkaa tietoa ja selkeää vastuunottoa valmistajalla, hän toteaa.
Päästövähennysten tarve vauhdittaa rakentamisen innovaatioita Länsi-Euroopassa
– Olemme kiitollisia, kun saamme edelläkävijöiltä palautetta suoraan kohteista ja työmailta. Suomessa sekä johtavat rakennusliikkeet että alan uudistajat ovat kiinnostuneita teräkseen perustuvan elementtirakentamisen mahdollisuuksista. Hollannissa ja Iso-Britanniassa yhteistyö paikallisten kumppanien ja asiakkaiden kanssa etenee myös, hallituksen puheenjohtaja Leena Lundell kertoo.
Aulis Lundell Oy investoi parhaillaan elementtituotannon laajentamiseen Lohjalla. Tämän vuoden aikana valmistuvat lisätilat mahdollistavat tuotannon merkittävän kasvattamisen vaiheittain.